Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen raportin mukaan koronavirusepidemialla ja siihen liittyvillä rajoitustoimilla on merkittäviä vaikutuksia väestön hyvinvointiin ja sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeeseen. Raportin mukaan monet lapsiperheet ovat kuormittavassa tilanteessa, jota kasvavat toimeentulo-ongelmat heikentävät entisestään. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat perheet, joissa on ollut jo aiemmin ongelmia tai orastavia ongelmia. Tilanteen pitkittyessä on todennäköistä, että sosiaalihuollon palvelut ruuhkautuvat ja toimeentulotuen tarve kasvaa, vaikutusarviossa todetaan.
Pääministeri Sanna Marin on tuonut esille huolensa lasten asemasta epidemian aikana. Olemme miettineet, miten voisimme osallistua Kempeleessä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perheiden auttamiseen. Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) Kempeleessä tekee hienoa avustustyötä lapsiperheiden parissa. Heillä on myös vähävaraisten perheiden ruokajakotoimintaa. Olemme yhdistyksenä jo useana vuonna järjestäneet koko perheen vapputapahtuman Pirilän alueella, nyt juhla peruuntuu ja haluamme säästyneellä rahalla tukea MLL:n toimintaa. Olemme myös valtuustoryhmänä keränneet rahaa samaan tarkoitukseen. Haluammekin haastaa sekä Kempeleen poliittiset yhdistykset että valtuustoryhmät osallistumaan kempeleläisten vähävaraisten perheiden auttamiseen koronakriisin keskellä.
Kempeleen Sosialidemokraatit ry, Kempeleen Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä: Jarmo Haapaniemi, Rita Kumpulainen, Jouko Etelä, Kimmo Kylmäluoma, Keijo Alahuhtala, Sanna Laine, Valto Salonperä, Raija Juopperi