Ensimmäinen koko perheen vapputapahtuma

Kempeleen Sosialidemokraatit ry järjesti ensimmäisen koko perheen Wapputapahtuman 1.5.2014 Kempeleessä Pirilän alueella. Tapahtuma oli menestys koleasta kevätsäästä huolimatta. Suomalaiseen kevätsäähän oli uskaltautunut noin 200 Wapusta nauttijaa.

Lapsiperheet ottivat innostuneesti vastaan pomppulinnan sekä ratsastuksen ponilla ja hevosella. Wappusima, munkit ja makkarat kelpasivat Wapun juhlijoille.

Nuori lahjakas taikuri Jesse Wilman hauskuutti tempuillaan lapsia ja aikuisia.

Musiikista vastasivat  Bändit Ripped Pantyhose sekä Ventura Highway . Trubaduuri Eero Ylitalo täydensi Wapun musiikkiantia. Tilaisuuden juontajana toimi Esa Saarela Tyrnävältä.

Tilaisuuden avasi yhdistyksen puheenjohtaja Ari Korpela, jonka jälkeen Kempeleen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Haapaniemi piti tervehdyspuheen. Kansanedustajaehdokas Tomi Taka-Eilola Limingasta puhui ajankohtaisista asioista. Kansanedustaja Tytti Tuppurainen toi eduskunnan terveiset juhlakansalle. Wapputapahtuma huipentui EU-parlamentin jäsen/ehdokas Liisa Jaakonsaaren vappupuheeseen.  Liisa kertoi kempeleläisistä syntyjuuristaan ja toi kuulijoille asiantuntijatietoa Euroopan tilanteesta ja tapahtumista.

Esa Saarela Tyrnävän demareista juonsi Wapputapahtuman omalla humoristisella tyylillään
Juhlaväki nautti makkaroista, munkeista, simasta ja makeisista. Jonojakin pääsi syntymään.

Pomppulinna oli lapsille mieluinen
Makkara maistuu juontajallekin
Makkara maistuu…
Wappupuheen piti EU-parlamentin jäsen/ehdokas Liisa Jaakonsaari
Kansanedustaja Tytti Tuppurainen toi eduskunnan terveiset
Nuori kaksikko Ventura Highway musisoi juhlayleisölle
Bändi Ripped Pantyhose esitti huippuhyvää musiikkia
“Jokapaikanhöylä” Jouko Etelä
Kansanedustajaehdokas Tomi Taka-Eilola Limingan demareista piti Wappupuheen ajankohtaisista asioista
Antti ja Elli Juopperi auringonpaisteessa
Aatu Juopperilla on kiire karkkipöydän antimia maistelemaan, ja äiti Minna juoksee viikarin perässä…
Auringon paisteessa oli mukava lämmitella ja katsella ohjelmaa